maanantai 30. marraskuuta 2015

Vanhan paperikuvan parantelu, osa 2

Edelliseen esittelemääni paperikuvaan verraten tämä oli sävyiltään hieman hankalampi tapaus.

Päätin siis Curves-työkalun sijaan käyttää Levels-työkalua. Siinä käytetään pipettiä poimimaan kuvasta musta, harmaa ja valkoinen kohta. Tämä ei usenkaan onnistu ensimmäisellä kerralla, vaan joskus joutuu tökkimään useamman kerran päästäkseen toivottuun lopputulokseen.

Roskia tässä kuvassa ihme kyllä ollut, joten ei tarvinnut poistaa kuin yksi oikea roska maasta.

Lopuksi rajasin kuvaa hieman ja suoristin sen samalla.

Valmis kuva

Lähtökohta

Taivaansininen Mosse Illustratorilla

Tilaustyö, nyt oikeasta kuvakulmasta ja oikeanvärisenä.

On mennyt aika tämän kanssa niin tarkkaan ettei ole edes blogia ehtinyt pariin päivään päivittää.

Viimein valmis ja asiakaskin oli tyytyväinen lopputulokseen ja siihen että näki autonsa , edes kuvassa, 32 vuoden jälkeen.

Valmis kuva

Lähes valmis
Alkuvaihe



keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Vanhan paperikuvan parantelu

Kenkälaatikon pohjalta kaivettu kinofimipokkarilla 1980-luvulla otettu kuva Hangon katuautojen kiihdytyskisoista.

Aluksi rajasin kuvaa aika rankalla kädellä, pokkarilla kun ei aikanaan pahemmin zoomailtu, jos ei päässyt lähemmäksi niin ei päässyt lähemmäksi.

Seuraavaksi säädin kuvaa sekä Levels että Curves työkaluilla. Sen jälkeen rankin osuus eli roskien poisto johon käytin Spot Healing Brush Toolia, tähän vierähti tovi jos toinenkin, silti varmaan vielä jotain löytyy.

Lopuksi poistin maassa olevan mustan roskasäkin Content Aware Fillillä.

Ei mikään mestariteos, mutta ehkä tästä saa jotain vaikutelmaa mitä Photoshopissa voi vanhoille skannatuille paperikuville tehdä.

Valmis kuva

Lähtökohta

tiistai 24. marraskuuta 2015

Galsa Race part 2

Galsa Racesta olikin jo yksi kuva aiemmin, mutta tässä vielä toinen.

Sää oli muuttunut jo vesisateeksi ja oli tiheä sumu, otin kuvia autoista "varikolla" ja valitsin niistä käsittelyyn tämän.

Kuvaan sattui jälleen kerran joku ihminen, joten tuli poistettavaa. Lähti onneksi Content Aware Fill työkalulla suhteellisen helposti kolmella leikkauksella.

Sään sumuisuuden korostamiseksi päätin vielä kokeilla harmaasävyä ja mielestäni se paransikin hieman vaikutelmaa.

Valmis kuva

Lähtökohta

maanantai 23. marraskuuta 2015

Elite Illustratorilla

Sain tilauksen tehdä 1973 vuosimallin taivaansininen Moskvitsh Elite, meni muuten ihan ok, mutta informaatiokatkoksen, siis oman muistini pettämisen takia, luulin että oli tarkoitus tehdä kuva takaa. No edestähän se kuului olla, onneksi oli ymmärtäväinen asiakas.

Päätin kumminkin tehdä myös tämän takaa olevan kuvan valmiiksi ja värittää sen.

Mietin pitkään mikä olisi sopivan törkeä väri Mosseen, muistin, toivottavasti oikein, että olisi ollut myös tämän värisiä?

Väritetty kuva
Luuranko

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Mäntäkallo Illustratorilla

Paremman tekemisen puutteessa tuli joskus tehtyä tälläinen kuva.

Keskellä tekemäni hahmotelma jota käytin pohjana Illustratorilla kuvaa tehdessäni, vasemmalla valmis kuva.

Kun pääsin kokeilemaan silkkipainoa päätin kokeilla tätä kuvaa. Hieman jouduin sitä yksinkertaistamaan, enkä käyttänyt kuin yhtä väriä.



lauantai 21. marraskuuta 2015

Yksityiskohtia Kuplista

Laiskottaa näin lauantai-iltana, en jaksanut mihinkään hurjaan kuvanparantelurumbaan lähteä, eli pari lähes muokkaamatonta kuvaa.

Alempi kuva otettu elokuussa 2015 Klaukkalassa, ylempi myös elokuussa 2015, mutta tämä Malmilta.

Ylemmästä kuvasta jouduin tosin poistamaan tupakan natsan, mutta muuta näille ei ole tehty.



Yellow Moon - Neville Brothers

Tulipa tälläinen biisi mieleen, aikamoista menoa.

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Itäkeskus sateen jälkeen

Taas yksi harmaasävykuva ja taas kännykällä kuvattu.

Olin vesisateella Itiksessä asioilla, poislähtiessä alkoi aurinko paistaa maan ollessa vielä märkä. Hyvä tunnelma, mutta ei ollut kameraa mukana joten päätin käyttää kännykkää.

Kuvanlaatu ei todellakaan ole mitään huipputasoa ja värit aika pliisut, joten päädyin taas harmaasävyiseen ja tulihan siihen jotain jännitettä.

Valmis kuva

Lähtökohta

lauantai 14. marraskuuta 2015

Antonov ja harrasteautoja Hyvinkäällä

Kännykkäkuva Hyvinkään NNC Street Slide katuautojen kiihdytyskilpailujen parkkipaikalta.

Oli aikamoisen huono keli, välillä satoi, tuli siinä huonossa kelissäkin, tosin kännykällä, kuvattua.

Tälläinen ruutu sattui tänään potentiaalisia kuvia selatessa silmien eteen, sinänsä aivan kelvollinen ja hauska, mutta kännykkälaadusta ja sään surkeudesta johtuen jotensakin suttuinen ja vähän masentavakin.

Päätin kokeilla auttaisiko harmaasävyisyys asiaa, aikamoisen säätörumban jälkeen sain siitä vihdoin mieleiseni.

Valmis kuva

Lähtökohta

Mustang Illustratorilla

Olin ostoksilla Hernesaaressa kun huomasin pari jenkkiautoa, Ford Mustangin ja Mercury Marquisin. Otin niistä kännykällä muutaman kuvan.

Illustrator kuvan tekemisen aloitin taas pyöristä, ne kun ovat suuritöisimmät ja ehkä eniten lopputulokseen vaikuttavat.

Tämän jälkeen korin ääriviivat, yksityiskohdat ja lopuksi väritys.

Aikaa tähän meni muistaakseni n.35 tuntia.

Valmis kuva

Hahmotelma

Mallikuva

perjantai 13. marraskuuta 2015

Ford 1931 Mäntsälässä

Laitetaanpa välillä kolme täysin muokkaamatonta kuvaa, kuvattu syksyllä 2015 Mäntsälässä.

Kuvauskohteena siis kaverini 1931 A-Ford Coupé ja kuvauspaikkana läheinen sänkipelto.

Kuvausolosuhteetkin olivat vielä lähes täydelliset, mukava puolipilvinen keli, ei mitään ylimääräisiä varjoja tai vasta-aurinkoa.

Niinpä näissä ei mielestäni mitään muokattavaa ollutkaan.




Jethro Tull - Living In The Past

Ian Anderson ja kumppanit.

Soinut korvamatona koko viikon, ei siinä mitään, hyvä biisi!

Yritän silti poistaa sen madon lisäämällä biisin tänne blogiini.

Myrskylintu Lahdessa

Lahden jenkkiautonäyttelyssä Ford Thunderbirdistä otettu kuva.

Mielestäni erittäin hieno auto, varsinkin väritykseltään.

Kuva oli taas täynnä kaikkea sälää, poistelin ne Content Aware Fillillä ja Clone Stamp Toolilla.

Lopuksi rankalla kädellä asteittaista sävyä Picasassa ja vielä vinjentointi.

Taisi muuten mennä jo vähän överiksi tämän käsittely, mutta hakannee alkuperäisen?

Valmis kuva

Lähtökohta

torstai 12. marraskuuta 2015

Triumph ja Harley Katajanokalla

Olin kesällä 2015 Katajanokalla kuvailemassa, pokkarilla. Linssin eteen osui myös muutama prätkä, tässä niistä kaksi, Triumph ja Harley.

Triumphin alkuperäisessä kuvassa taitaa olla suht kaikki virheet mitä kuvaaja voi tehdä, liian kaukaa kuvattu, kohde keskellä ja viereisen auton keula näkyy.

Aloitin rajaamalla kuvaa, tosin aivan niin oikealle kuin olisin halunnut en kohdetta saanut. Tämän jälkeen poistin maassa olevat tupakan stumpit Spot Healing Brush Toolilla. Lopuksi muutin vielä kuvan harmaasävyiseksi.

Harrikkakuva taas oli hieman onnistuneempi, ei kyllä mikään hirvittävän täydellinen ollut, mutta tein mitä tehtävissä oli.

Aluksi rajasin kuvan, tämän jälkeen poisti tyhjän röökiaskin ja stumpin.Lopuksi vielä sävyjen säätöä ja kuva oli valmis.

Valmis kuva

Lähtökohta



Valmis kuva

Lähtökohta








keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Galsa Race

Tuusulassa järjestetään joka kevät eräällä pellolla Galsa Race, pellolle on aurattu mutkitteleva rata missä voi ottaa mittaa jos ei muuta niin itsestään.

Kuten kuvasta huomaa on kalusto hyvinkin vanhaa, nykyautoja ei edes radalle päästetä.

Kuvan otin "sarjatulella" joten tähtäys ei ollut mitään huippuluokkaa ja alas jäi aivan turhan paljon tyhjää, niinpä sitä piti hieman rajata. Lisäksi kuva oli liian sininen, eli säädin myöskin sävyjä.

Valmis kuva

Lähtökohta

maanantai 9. marraskuuta 2015

Wanha höyryveturi seepiana

Porvoossa vuonna 2011 yllättävästi autoja kuvaamassa vanhalla asema-alueella. Kamerana toimi tuolloin Canon PowerShot 110is, eli jo silloin vanha pokkari.

Ajoivat siellä näytöstyylisesti vanhan höyryveturin ulos pesäpaikastaan ja pitihän se tietenkin kuvata.

Pokkarissa kun ei silloin paljon säätöjä ollut, joten taustan heinikko ja puiden latvat paloivat puhki, siis tein mitä tehtävissä oli, eli muutin kuvan Photoshopissa harmaasävyiseksi ja siitä vielä, lisävanhahtavuuden aikaansaamiseksi, seepiaksi.

Valmis kuva

Lähtökohta

Kawasaki GPZ 1100 Illustratorilla

Kynäruiskumaalarikaverini tilasi jouluksi 2014 itselleen joululahjaksi kuvan omasta Kawastaan että voisi suunnitella tulevaa maalausta.

Pyysin lähettämään pyorästä kuvan minkä mukaan pääsisin työstämään.

Kuvasta tuli, tilauksen mukaan hyvin värityskirjamainen.

Päätin sitten tänään, vapaapäivän ratoksi väritellä itsellenikin Illustratorilla kuvaa.

Värinä käytin Kawasakin kisaväriä, limenvihreää, mikä on myös yksi lempiväreistäni.

Väritetty kuva

Väritysmalli

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Mersu työmaalla

Olin kesällä 2012 Helsinki-Vantaan lentokentän lähellä olevalla työmaalla kuvaamassa nousevia ja laskeutuvia lentokoneita.

Oli senverran hyvännäköinen tausta ja taivas että päätin ajaa auton ylös ja ottaa myös siitä pari kuvaa.

Kuvaan jäi rumia oransseja muovitolppia jotka päätin poistaa jälleen kerran Content aware fillillä.

Tämän jälkeen vielä pieni rajaus, sävyjen säätö ja kuva oli valmis.

Valmis kuva

Lähtökohta

Snautserivanhus vesiväreillä


Yksi suosikkiroduistani, Snautseri.

Hieman työvaiheita, jotka ovat suht samat kaikissa vesiväritöissäni. Ensin tuloste valokuvasta jonka jälkeen ruudutus tulosteeseen, sama hieman suurempana maalausalustalle.

Tämän jälkeen hahmottelu lyijykynällä ja loppu vesiväreillä.

Valmis maalaus
Hahmotelma

Hevossalmi harmaasävyisenä

Välillä jotain muuta kuin autoja. Hevossalmen uimarannalla keväällä 2012 otettu kuva.

Silloinen kamerani oli pokkari, tai itseasiassa superzoomi, Nikon Coolpix P500. Muuten ihan pätevä laite, mutta värit usein jostain syystä kumman hailakat, valkotasapainon säätelykään ei auttanut asiaa.

Päätin siis kokeilla miltä näyttäisi harmaasävyisenä, ennen säätöä poistin litistyneen pahvilaatikon kuvasta, koska se oli mielestäni ruma.

Aikani säädeltyäni sain aikaan lähtökohtaan verraten mieleiseni kuvan.

Valmis kuva

Lähtökohta

lauantai 7. marraskuuta 2015

Kupla Kaivopuistossa

Kaivopuistossa heinäkuussa 2014 illan hieman hämärtyessä otettu kuva.

Kuvatessa taas käytetty suosikkiobjektiiviani, 35mm kiinteää Nikkoria, ei ehkä paras juuri tähän tarkoitukseen, mutta en silloin omistanut kuin 18-55mm kittiobjektiivin, kaikki kunnia sille, mutta 35 on jos ei muuta niin ainakin valovoimaisempi hämärässä.

Kuvaa joutui siis rajaamaan aika rankalla kädellä ja ylimääräistäkin, kuten lähes aina kentällä otetuissa kuvissa, tarttui kennolle.

Poistin siis kuvasta matalan tolpan, liikennemerkin ja maahan maalatun pyörätiemerkin, jonka jälkeen säätelin hieman sävyjä, lopputuloksena valmis kuva.

Valmis kuva

Lähtökohta

Hawkwind - Silver Machine

Avaruussoundeja, nuori Kilmister laulajana.

Kaljut miehet Super Sportissa

Keravan cruisingissa kesällä 2014 SS Chevellestä otettu kuva.

35mm kiinteällä objektiivillä räpsäisty, eli ei ollut zoomausmahdollisuutta, joten ensin kuvan rajaus.

Kuvassa oli vielä muutama häiritsevä elementti, liikennemerkki, sähkökaappi ja valotolppa, mitkä poistin jälleen kerran Content aware fillillä.

Lopuksi vielä sävyjen säätöä, minkä jälkeen kuva oli valmis.

Valmis kuva

Lähtökohta

torstai 5. marraskuuta 2015

Ghost Cadillac

Kaverini vaimo omistaa tämän 1960-mallisen Cadillacin, mitä kävimme lokskuussa 2015 Vuosaaren maastoissa kuvaamassa.

Aluksi ajettiin auto metsään, jonka jälkeen virittelin pimeässä salaman paikoilleen, toinen salama oli kiinni kamerassa.

Tällä varustuksella kuvasta tuli ehkä turhankin aavemainen, vaikka se tarkoituksena olikin.

Rajasin kuvaa, säädin hieman sävyjä vaaleammiksi, jonka välkeen muutin sen harmaasävyiseksi, säädin myös harmaan sävyjä mikä saattaa olla hyvinkin paljon aikaa vievää.

Lopuksi vielä blurrasin kuvaa Tilt Shift-blurrilla jolla sain sumuisuutta kuvaan itse kohteen pysyessä terävänä.

Kaikki säädöt tein Photoshopissa.

Valmis kuva

Lähtökohta